Sydney etsii polkujaan.

Ensimmäinen luku

Sydney päästi pienen huokauksen, ympyröidessään kolmannen työpaikan, viidenneltä riviltä. Hän oli miettinyt jo kauemman aikaa, haluaako kirjastoon, vaiko kauppaan töihin. Eva katsoi hetken aikaa häntä toiselta tuolilta. - No, löytyikö jotain? hän kysyi arasti. Sydneylla oli lievää stressiä, eikä hän halunnut vaivata yhtään enempää. Sydney katsahti Evaan, ja sitoi tummanruskeat hiuksensa kireälle ponihännälle. - Kuule Eva, näytänkö tyytyväiseltä valintoihini? Täytin vasta pari kuukautta sitten 18- vuotta, enkä ole vieläkään löytänyt työpaikkaa, jossa oikeasti saattaisin viihtyä. Ja arvaa mitä, rakkaat vanhempani eivät tue minua lainkaan! Sydney sanoi äreänä.

Eva nousi ylös ruskeasta kangastuolista. - Kuule, Sydney. Et näytä tyytyväiseltä. Näytät työttömältä, rahattomalta, ja mikä pahinta, asuinpaikattomalta. Sinä et voi majailla minunkaan luonani, koska minulla on elämä. Hanki ensin elämä, ja sitten vaikka työ! Eva sanoi kiukunpuuskassa, ja siinä samassa hänellä oli jo farkkutakki yllään, ja hän suuntasi ulko-ovelle päin. Sydney katsoi surullisena, mutta ennen kaikkea pettyneenä lattiaan. Hienoa, minulla ei ole työtä, ei rahaa, ei asuntoa, eikä enään Evaakaan, Sydney tuumi. Hän nappasi mustan olkalaukkunsa, ja laittoin adidaksen lenkkarit jalkaansa. Sydney avasi ulko-oven, ja laittoi sen lukkoon. Eva varmaan palaisi tuota pikaa, niin että hän voi omat ruokansa tehdä, Sydney ajatteli astellessaan kerrostalon portaita alaspäin. Hänen  hiuksensa heiluivat ponihännällä, ja kutakuinkin sirot kasvonsa katsoivat alaspäin.

 Sydney ei ollut muodikas. Onnetarkaan ei suonut hänelle sillä hetkellä onnea, mutta kaunis hän oli. Hän oli luonnonkaunis, suhteellisen laiha, mutta ei häntä voinut malliksikaan sanoa. Sydeny omasi ruskeat, selkään asti ylettyvät hiukset, joissa ei ollut mitään erikoisuuksia. Hänellä oli tasainen otsatukka, joka oli jäänyt siitä, kun he viimeksi äidin kanssa kävivät kampaajalla, Sydneyn viisi vuotta vanhemman siskon, Marielin mennessä naimisiin. - Mitäköhän Marielille kuuluu? Sydney kuiskaisi itselleen. Hän ei ollut kuullut siskostaankaan viikkoihin.

Hän saapui vihdoin ulos korkeasta ja komeasta kerrostalosta, ja käveli asfalttia pitkin. New Yorkista löytää varmasti jonkun hyvän talon, tarjoushintaan, Sydney ajatteli. New Yorkissa, Manhattanilla on upea asua, Sydney jatkoi, ja hänen mielensä lensi taivaisiin, kun hän kuvitteli, millaisen kämpän hän saisi, ja miten sen sisustaisi. Modernia, muttei liikaa. Joko maanläheisiä värejä, tai kirkkaita ja selkeitä. Sydney valitsi jälkimmäisen. Jo pienestä pitäen Sydney oli halunnut oman talon. Se on hänen unelmansa, toisin kuin Evan unelma on häät ja iso perhe. Sydeny tuhahti ajatellessaan Evaa. Mokoma "haluan äidiksi". - En ikinä voisi synnyttää, en ikinä! Haluan mielummin oman rauhan ja upean kämpän.. jos nyt joskus saan työpaikan ja rahaa, Sydney mutisi, ja painoi päänsä. Hänen farkkunsa olivat uudet, Eva oli ostanut ne 18- vuotis syntymäpäivälahjaksi. Ne olivat vaaleat, ja sopivat todella hyvin. Sydneyllä oli myös valkoinen t-paita, jossa oli harvakseen raitoja. Raidat olivat vaaleanlilat. Keskellä lilaa raitaa luki valkoisella ;"puma". Sydneyn posket alkoivat hehkumaan, kun naureskeleva, noin hänen ikäisiään täynnä oleva poikajoukko tapitti häntä. Mikseivät ihmiset voi jättää minua rauhaan. Sydney ei kehdannut katsoa poikiin, jotka huutelivat hänelle kuka mitäkin. Hän käveli ripeästi poikien ohi, ja he repesivät nauruun. - Juuri niin, joku tyhmä sisäpiirin vitsi, Sydney mutisi niin hiljaa, että sitä ei melkein kuulunut lainkaan. Pojat hyvästelivät toisiaan, ja alkoivat hajaantua. Pari poikaa lähti Sydneyn perässä bussipysäkille, mutta he eivät viitsineet pitää samaa melua, mitä pitivät joukossa. Kun heillä ei ole joukkoa kasassa, eivätkö he uskalla hyökätä? Sydney ajatteli voitonriemuisena.

Bussi saapui vähän yli kaksitoista aamupäivällä, Sydneyn ja näiden poikien kohdalle. Se oli melkein täynnä, eikä Sydney meinannut saada itselleen paikkaa. Pojat löysivät paikan, kahden penkin, jotka olivat vierekkäin. He silmäilivät Sydneytä ja vinkkasivat tämän luokseen. Sydney ei luottanut heihin, mutta ehkäpä...

- Istu, ole hyvä, toinen pojista sanoi hymyillen Sydneylle. Sydney istui, sen vaalean viereen. Näin läheltä katsottuna, he ovatkin aika hyvännäköisiä, Sydney tuumi, ja hymyili - mutta vain sekunnin.
- Minkähänlaisen nimen omistat? vaalea kysyi. - Sydney, Sydney sanoi varmasti. Tummempi tukkainen hymyili Sydneylle. - Olen Derek ja tuo blondi on Madd, hän sanoi. Sydney nyökkäsi. - Miksi te viittasitte minut tänne? Sydney kysäisi, ja katsahti Maddia silmiin. Madd omasi kirkkaansiniset hukuttavat silmät. - No, ei tyttöjä noin vain jätetä ikäloppujen armoille, hän sanoi ja viittasi vanhoihin, jotka eivät meinanneet antaa Sydneylle tilaa. Sydney nyökkäsi uudestaan. Ei häntä olisi haitannut olla vanhuksienkaan kanssa - pojat olivat nimittäin aika tunkeilevia, ja kaiken lisäksi jaksoivat joukossa nauraa hänelle.

. - Mihin sinä aiot? Derek kysyi katsoen kiinteästi Sydneyhin. - Etsin töitä, rahattomana on hiukan vaikeaa, Sydney sanoi. Mitä se muuten teille edes kuuluu? Sydney tiuskaisi mielessään. - Minkälaista työtä? Madd kysyi vuorollaan. Sydney katsoi hetken tähän vaaleaan, kunnes huomasi pysäkkinsä tulleen. - En vastaa, mutta lähden pois, hän sanoi pojille, ja nousi penkiltä. Pojat katselivat hänen peräänsä pettyneinä, mutta hymyilivät. - Törmätään, Derek sanoi.

Sydney käveli jalkakäytävällä. Ihme, että hänen pysäkillään ei ollut kuin pari rouvaa, vaikka hän oli melkein keskustassa. Monet ikkunat kiilsivät auringossa, kun Sydney pysähtyi katsomaan rakennusta, minkä eteen oli ajatuksissaan kävellyt. Se oli moderni, ja näytti melkein uudelta. Kuitenkin siihen oli kaiverrettu "2001". Se oli vuosi, jolloin rakennus oli rakennettu. Sydney oli lumoutunut sen rakennuksen jylhästä olemuksesta, ja jo parin minuutin päästä hän oli sisällä. Vastaanotossa istuskeleva nainen oli kaunotar - ainakin monen miehen katseen mukaan. Hänellä oli mustat pitkät hiukset, jotka oli laitettu ylös ponnarille, ja sitten letitetty. Meikki oli virheetön, mutta nainen oli tekokaunis. Sydneylle tuli aina vaivaantunut olo hänentyyppisten ihmisten seurassa. - Anteeksi, mutta voinko auttaa jotenkin? naisen särömäinen ääni havahdutti Sydneyn. - Tuota..., Sydney ei tiennyt mitä sanoa. Kysyisikö, mikä tämä paikka on? Vai sanoisiko eksyneensä? - Tulitteko työnhakuun? Sadie voi opastaa teidät Michaelin luo, säröääni sanoi uudestaan. Sydney havahtui. Työnhakuun? Haetaanko tänne töitä? - A-anteeksi, mutta kysyisin ensin, mikä tämä paikka on? Sydney sanoi epäröiden. Säröääni katsoi silmät puolipulistuneina häneen. - Ai. Et ole varmaan mennyt tästä aikaisemmin. Tämä on monitalo. Kaksipuolinen, toisella puolella on lehden toimitus, toisella puolella on piirto-osasto, johon haetaan assistenttia, hän kertoi. Sydney nyökkäsi. Vau, jos pääsisin tänne. Voisin mennä assistentti-puolelle, Sydney vastasi mielessään.

- No, oletteko tulossa, vai ihailetteko vain? Säröääni kysyi jo melkein hermostuneena. Sydney peruutti hiukan. - Mhh, erehdyin paikasta, anteeksi, Sydney sanoi paeten ulos. Ei tuo ole minulle luotu, en minä kuulu tuonne, Sydney sanoi, mutta vilkaisi lasiovesta vielä kerran. - Mutta jos ehkä sittenkin, Sydney sanoi pääasiassa itselleen. Äkkiä hän ravisti päätään. - Ei, Eva voisi sopiakkin tuonne töihin, Sydney mutisi. Ajatus toi Evan takaisin. Sydney suuntasi kohti sisäkeskustaa, kävellen huolettomana. Auts, kaikilla on kamala stressi, Sydney mietti, luoden silmäyksen naiseen, jonka kassinkahva meni rikki. Sydney oli jo rientämässä apuun, kunnes naisen (mitä luultavammin) aviomies tuli torumaan, mutta auttamaan.

Sydney oli jo kiertänyt kaikki työpaikan haut, joihin edes hiukan halusi. Mutta eivät nekään olleet lupaavia. Ei mikään tuntunut onnistuvan sinä päivänä. Sydney ravasi tiensä Evan kotikerrostaloon. Pakkohan sieltä on kamat hakea, ja sitten muuttaa, Sydney murahti. Hän painoi ovikelloa, ja Eva tupsahti avaamaan. - Hei, tulin hakemaan tavarani, Sydney sanoi katsoen Evaan. Evan suupielille levisi "Evamainen" hymy. - Ei Syd. Jää vielä tänne! Ei ollut tietenkään tarkoitus olla ilkeä. Pelästyin, ettet anna anteeksi minulle, hän sanoi. Sydneyn poskille kohosi iloinen väri, ja hän rutisti Evaa. - En ikinä voisi antaa sinulle anteeksi sitä, että olet ystäväni, hän sanoi leikillään, ja molemmat nuoret naiset katosivat sisälle Evan taloon.


Aamuaurinko paistoi suoraan Evan vierashuoneeseen. Sydney raoitti vasenta silmäänsä, katsahtaen kelloon. - Kahdeksan aamulla? Sydney mutisi, ja heitti peittonsa ylitseen. Eva kolisteli keittiössä, kuin etsien jotakin. - Syd, oletko nähnyt sitä punaista Pradan laukkua? hän parahti. Sydney tepasteli ruskeanvalkoisessa pyjamassaan keittiöön. - Juu, sohvan päällä, vasen reuna, Sydney sanoi ja hieraisi silmiään. Eva taputti Sydneyta poskelle, ja kävi hakemassa laukkuna. - Onko sinulla töitä? Sydney kysyi, ja kaatoi Evan keittämää kahvia pallomukiin. - No, joillain meistä on. Mites oma hakusi? Eva heitti kysymyksen takaisin. Sydney ravisti päätään, samalla kuin kotiutui keittiönpöydän ääreen. Eva näytti oikeasti olevan murheissaan. - Syd, jos et pian ala hankkimaan työtä, niin miten...? Eva tyssäytti kysymyksen heti alkuun. Ei hän voinut painostaa. Sydney näytti stressaantuneelta, väittäen, että kyllä se työpaikka pian jostain löytyy. Eva nyökkäsi, ja laittoi korkokengät jalkaansa. Hänen lyhyt, mustanruskea tukkansa oli huolitellusti laitettu, ja punaiset huulet loistivat huulikiiltoa. - Minulla sentään on hyvä paikka toimituksessa. Hei sitten, Syd! Eva huikkasi ovelta, ja lähti korot kopisten tiehensä.
Sydney tuhahti hiukan, mutta vilkaisi aamulehteä, kuin toivoen, että saisi sieltä vastauksen pulmaansa.

Sydney päätti vielä etsiä yhden päivän, ja sitten tekisi valintansa. Hänellä oli nyt kolme vaihtoehtoa; jonkun muotiliikkeen myyjä/avustaja, palkka olisi ollut kuukaudessa 500 dollaria, elokuvateatterin lipunmyyjä, palkka olisi ollut 450 kuukaudessa, ja sitten...
Sydney havahtui. Se sama rakennus, minkä luona hän oli käynyt eilen, oli taas hänen edessään. Sydney kurkisti lasiovista. Säröääni puheli vaalean pojan kanssa hymyillen. Sydney vetäisi itsensä pois. Miten hän oli taas kävellyt tänne? Ihan mahdotonta! Sydney katseli maahan. Voisiko hän kysyä tämän paikan palkan? Kyllä häntä varmaan neuvottaisiin.. ja jos palkkakin olisi hyvä, niin ehkä voisin asettua tänne? Sydney kyseli itseltään, ajatuksissaan. Hän keräsi rohkeutensa, ja käveli takaisin sisään. Säröääni ja tämä poika katsahtivat häneen. - Kas, eksyitkö uudelleen? Taidat tarvita karttaa, säröääni sanoi ivallisesti. Poika ei nauranut, vaan katsoi vihaisesti säröääneen, joka vaikeni heti. Sydney nyökkäsi. - No tuota, se oli.. aika huono tekosyy, hän sanoi hiljaa. Säröääni viittasi pieneen opastuskylttiin. - Paikan hakijat tuohon suuntaan, hän sanoi.
Sydney käveli sinne päin, pojan ja säröäänen katsellessa hänen peräänsä. Paikalla ei ollut kuin pari vaaleaa kaunotarta, ja eräs silmälasit omaava, hiljainen tyttö.

Sydney istahti penkille, joka oli kova, mutta miellyttävä. Huoneesta, jossa luki "Michael", kuului parahdus, ja sitten ovi lensi auki. Vihan ja katkeruuden sekoittama nuori tyttö käveli ripakasti pois. Sydney katsoi kauhuissaan hänen peräänsä. - Voi apua, mitä minä olen tekemässä? Sydney kuiskaisi itselleen. Samassa huoneeseen tuli keskivertoa pidempi, vaaleanruskeat hiukset omaava mies. Hänellä oli vain vähän partaa, jonka voi varmaan laskea nuoruusparraksi. Sydney katsoi pyörein, pelkäävin silmin tätä miestä. Vaikka miehen silmät olivat lempeät, ilme oli kova. - Jaahas, kuka haluaa seuraavaksi olla uhrini? Kuka haluaa häpäistä minut, mitä? Mies sanoi. Sydney tuumi jo hetken karkaavansa, ja niin taisivat muutkin. Miehen katse siirtyi henkilöistä toiseen. - Te kaunistelijat voitte lähteä kotiin, ja tuollaista ujopiimää en todellakaan assistentikseni ota, hän sanoi näille kolmelle neidolle, jotka lähtivät säikähtäneinä pois. Huoneeseen jäi vain Sydney. Mies katsoi ensin alas, mutta huomasi sitten Sydneyn. Sydneyn silmät olivat muuttuneet vihasta mustiksi, ja hänen poskensa hehkuivat. - Kuinka te kehtaatte! Sydney huudahti miehelle. - Olisiko sinusta reilua, jos haukkuisin sinua? Olisiko? Onko teistä hauskaa nolata ja häpäistä ihmisiä NÄIN? hän lisäsi, ja nousi vihaisena ylös. - Kuka edes haluaisi sinunlaisesi pomon? Minä ainakin lähden, ennen kuin ehditte karjua minulle, Sydney lisäsi, ja nappasi laukkunsa tuolilta. Nyt mies katsoi häneen hymysuin, voitonriemuisena. - Juurit tuollainen asenteen pitää olla! Olen Michael, ja etsin uutta assistenttia. Haluatko paikan? 1 500 dollaria kuukaudessa! Oletetusti oleva Michael sanoi, ja tarttui Sydneyn käteen puristaakseen sitä. Sydney katsoi hämmästyksissään mieheen, tämän puristaessa hänen kättään.



Sitten Sydneyn ajatukset alkoivat raksuttaa. Hetkinen, sanoiko hän.. 1500 dollaria?! Sydneyn kasvoille levisi hymy. - E-en arvannut saavani työpaikkaa näin.., hän sanoi, nyt hiukan häpeissään. Michael näytti vain iloaan. - Sinun täytyy vastaanottaa vain lähetyksiä, viestejä, ja toimittaa ne minulle, Michael sanoi. Noinko vähän niin isosta palkasta? Sydney epäröi. - Mutta eikö rahanne.. tai siis, se on kovin pieni työ., hän sanoi. - Sitä pitää tehdä paljon ja pitkään. Siitä se palkka koostuu, Michael sanoi. Sydney katsoi hetken Michaeliin. - Otan työn.



Michael ohjasi hänen työpöytänsä luokse. Se oli modernin valkoinen, ja valkoinen "liikkuva" tuoli oli siististi paikoillaan. Työpöydällä oli lamppu, (luultavasti) uusi tietokone, puhelin, kyniä ja muistilehtiö. - Et muuta tarvitsekkaan, Michael sanoi haroen hiuksiaan. Sydney nyökkäsi. - Aloitanko nyt.. heti? Tai siis tänään? Sydney kysyi hiukan arasti. - Voit pitää tutustumispäivän. Sadie, Jimmy ja Rock ottavat sinut ilolla vastaan. Teistä neljästä koostuu minun ja Serenan assistentti-ryhmä, Michael kertoi. - Anteeksi, mutta kuka on Serena? Sydney kysyi pakkomielteisesti. - Toinen piirtäjistä, mutta ei niin hyvä kuin minä, Michael mahtaili, ja jätti Sydneyn tutkimaan uutta työpaikkaansa. Sydney katseli ympärilleen; valaistus oli hyvä, ja sekä tila siisti. Modernia, ja värikästä. Sydney piti uudesta työpaikastaan, ja vielä näin helpolla hän sen sai. Avaran oven ohi kulki kultakurtinen nuori tyttö. Hän peruutti takaisin, ja katsoi sinisillä silmillään Sydneyhyn. Sydney tunsi vaivaantuvansa katsoessaan takaisin tähän ilmestykseen. Tyttö oli suunnilleen hänen ikäisensä, mallimainen ja kaunis. Hänellä oli tiukat farkut, korot ja sievä toppi, jonka päällä oli bolero. - Vau, sinä olet varmaan se uusi assistentti, tyttö sanoi kävellen hänen luokseen. Hän laski kansionsa hetkeksi Sydneyn työpöydälle, ja tarkasteli Sydneytä. - Olen muuten Sadie, tyttö sanoi ystävällisesti ojentaen kätensä. Sydney tarttui siihen, samalla kertoen nimensä. - Kerrankin saamme jotain sievää ja söpöä tännekkin, Sadie sanoi hymyillen iloisesti. Sydney hämmentyi, kun häntä kehuttiin niin.
- Jimmy ja Rock ovatkin jo kyllästyneet minun ainaisiin jankutuksiini, niin että he varmaan pitävät sinusta, Sadie sanoi samalla vetäen Sydneytä perässään. - Tule, näytän sinulle hieman paikkoja, hän sanoi, ja vei kansiot omalle pöydälleen. Sydney näki kahvihuoneen, kopio - ja tulostus huoneen, sekä pari muuta huonetta. - Nämä pöydät tässä meidän lähellämme ovat Jimmyn ja Rock'in, Sadie sanoi esitellen pöytiä. - Ainoastaan Michaelilla ja Serenalla on omat toimistot. Me olemme vain assareita, Sadie sanoi heleästi. Sydney ei tuntenut enään olevansa vaivaantunut, päinvastoin. Sadiesta ja hänestä tulisi varmasti ystävät, siitä ei ollut epäilystäkään.

Myöhemmin samana päivänä Michaelille tuli monta lähetystä. Tuli rasteripakkauksia, Copic - kyniä, ja paperia. Tuli uudet kansikuvat ja lehdet. Sydney kantoi raskasta taakkaa, kohti Michaelin huonetta. Miten nämä voivat olla näin raskaita? Sydney ajatteli, ja pelkäsi koko ajan, että tiputtaisi paperit. Hän sai ne kuitenkin ehjänä, kiitoksien kera Michaelin huoneeseen. Palatessaan oman pöytänsä ääreen, hän huomasi pari pari nuorta poikaa Sadien kera menevät kohti kahvihuonetta. - Eikö minulla ole laisinkaan.., Sydney kuiskasi, kun Sadie huomasi hänet. - Sydney, tule tänne! Mennään ruokatauolle. Sydney välähti kalpeaksi, ja häpesi kun ei ollut suoraan mennyt heiän luokseen. Pojatkin katsahtivat häneen. Toinen heistä oli mustatukkainen, ja sangen hyvännäköinen, ja toisella oli vaaleat hiukset hienot hiukset, mutta hän ei ollut niin hyvännäköinen, kun toinen. Sadie hymyili Sydneylle, joka katseli poikia varautuneena. Molempien poikien suulle levisi kunnioittava, ystävällinen hymy. - Tämä vaaleaverikkö tässä on Rock, ja tämä musta punkki on Jimmy, Sadie sanoi leikkisästi. Jimmy loi Sadieen tuiman katseen, mutta sitten tervehti Rockin kanssa Sydneytä. - Tuota, olen Sydney, Sydney sanoi katsoen kiinteästi molempiin. He ohjasivat Sydneyn mukanaan ruokatauolle.


Jo muutaman kuukauden päästä Sydneystä tuntui, että oli ollut koko ikänsä Sadien, Rockin ja Jimmyn kanssa täällä töissä. Sadien oli hänen paras ystävänsä ( Heti Evan jälkeen), ja Jimmy ja Rock olivat kuin veljiä hänelle. Hän piti heistä kaikista kovin, ja oli onnistunut ansaitsemaan jo liki neljätuhatta dollaria. Valitettavasti kaksituhatta niistä meni opinto-maksuihin, mutta jääneet rahat hän säästi asuntoon.
Sydney käveli liki mustana iltana poispäin Piece'stä (työpaikan nimi.), hengittäen raskasta iltailmaa keuhkoihinsa. Huomenna tulisi olemaan palkkapäivä, ja hän voisi mennä katsomaan tietokoneelta, olisiko sinne tullut uusia asuntoja vuokrattavaksi. Hän katseli kosteaan asfalttiin, iltaihmisten pörrätessä hänen ohitseen. Sydney ei ollut arvannut, että hänen epäonnensa oli saanut tälläisen käänteen. Hänellä oli hyvät välit kaikkiin, paitsi vanhempiinsa.
- Toivottavasti he ovat kunnossa, Sydney kuiskasi itselleen. Kello oli jo melkein yhdentoista hänen saavuttuaan Evan kämpälle. Eva katseli ikkunasta ulos, kuin odottaen häntä.. tai soittoa. - Hei, Eva! Sydney huikkasi eteisestä riisuen (pakolliset) korkokengät, ja beigen pidemmän takin yltään. Eva katsahti häneen sydämmellinen hymy kasvoillaan. - Voi Syd, arvaatko mitä! hän sanoi silmät tuikkien lämpimässä valossa. Sydney istahti hänen viereensä katsoen odottavasti Evaan. - Minä ja Ray olemme taas yhdessä! Eva sanoi onnellisena. Sydney rutisti Evaa, iloisena tämän onnesta. Mutta hetkinen, mikä tuo murheellisuus on Evan onnen takana? Eva katsoi sen jälkeen surullisena Sydneyhyn.


- Syd, tiedätkö, mitä se tarkoittaa?hän sanoi, ja äkkiä surun kyyneleet valatsivat hänen hetken sitten niin onnellisena olleet silmänsä. Sydney katsoi arasti Evaan. - Sinun täytyy muuttaa pois. Raymond muuttaa tänne, eikä täällä olisi enään sen jälkeen tilaa, Eva sanoi melkein kuiskaten Sydneylle. Sydney valahti kalpeaksi. - Mutta, en minä ole löytänyt vielä edes ehdokasta, Sydney sanoi ääni käheänä. Eva nouti keittiöstä paperin, ja alkoi kuivata silmiään. - Syd, sinun on pakko, hän sanoi vakavana. Sydney nyökkäsi kalpeana. - Ka-katson sen huomenna, jos sopii, hän sanoi. Evan teki mieli itkeä katkerasti, kun pahoitti näin ystävänsä mielen, mutta tyytyi vain kuivaamaan yksittäisiä kyyneleitä. Sydney meni vierashuoneeseen pakkaamaan kaikki tavaransa, ja puki pyjaman ylleen. Mitä jos Eva ei ehtisi laisinkaan näkemään häntä, kun alkaa perustamaan perhe-elämää? Sydney ajatteli katkerana kömmittyä sänkyynsä. Hänen kätensä olivat kohmeessa, ja vartalo oli jäässä. Evan huoneesta kuului Evan vaimea suru, mutta Sydney ei ymmärtänyt, miksi tämän niin itki hänen takiaan. - Huomenna sanon Evalle kiitokset, Sydney kuiskasi itselleen.

Ensimmäisen luvun loppu.

No, mitäs sanotte? Onko se ihan surku? Jätin tekstin tahallani mustaksi, ja tuohon fonttiin, että sitä olisi helpompi lukea. :]